recensioni
”Suulen shiinar ijen” lauleskeltiin onnellisena ala-hissiasemalla . Tänään ei hiihdetä ylämäkeen vaan mennään mukavasti hissillä körötellen. Vaikka toi hiihtovaellus on varsin palkitsevaa ja mukavaa puuhaa, en tiedä oliko mun kropassa yhtään lihasta johon ei olisi sattunut, ja paljon. Jo edellisenä iltana oltiin ilmotettu oppaallemme Sergeille, että nyt on lepopäivän paikka. Sergei oli ehdottanut, että lepopäiväksi voisimme nauttia offareista, jotka aukeaisivat pienillä siirtymillä hissien ylä-asemilta... jahas, laitetaan sitten semmonen.
Lunastin lippuluukusta päivälipun joka oli Serena Skin 30 euron päivälippuun verrattuna suht edullinen, 13 euroa. Sit vaan persettä penkkiin ja nauttimaan maisemista - ja säästä.
Voihan tän homman tehdä näinkin. Ei väkisin hiihtoo. Pönötystä. Keli on sillon nätti kun on Iridium- linssi asetukset :)
Parin-kolmen eri hissin jälkeen oltiin korkeimmalla asemalla, hyvästi yli 3000m korkealla merenpinnasta. Näköalat olivat mahtavat, kun taivas oli melkeen pilvetön. Fiilis oli tosin hieman sekava. Viimeisen hissien välisen siirtymälaskun aikana yksi Ruotsin pojista oli heittänyt pahat pannut. Tuloksena oli sijoiltaan lähtenyt olkapää ja moottorikelkkakyyti lääkärihommiin. Onneksi tuo kaatuminen tapahtui tuolla rinteessä, jossa evakuointi oli helppo toteuttaa. Takamaastossa toi evakuointiprojekti olisi vaatinut hieman toisenlaisia ponnistuksia. Muistuttelin itelleni että laskun kanssa on syytä ottaa nyt ihan rauhassa, kroppa kun oli kuitenkin aika väsy. Maisemia ihaillessani alkoi myös nupissa heittää ihan kivasti ja hengitys ei ollut enää niin helppoa, muutamat askeleet ja jouduin läähättämään huolella. Tää oli toki aikasemmista alppireissuista mulle tuttua, korkeudesta johtuvaa. Hetki iisii ja olo parani taas. Sergei viittoi etäämpänä olevaa nyppylän huippua. OK Guys lets go!
Nättii!! Hetki tässä hapen haukkomista
Eihän tää nyt sitten ihan pelkkää laskua ollutkaan. Taiteiltiin taas laudat suksimoodiin ja lätkittiin nousukarvat pohjiin. Sen verran kuitenkin huipulla tuulee, että vehkeiden modaaminen oli ihan kiva tehdä hanskat kädessä. Tätä varten ois ollut kyllä hyvä olla jotkut hieman ohkasemmat hanskat mukana… next time. Sergein mukaan edessä oli helppo muutaman sadan metrin marssi, mutta jo viidenkymmenen metrin jälkeen oli selvää että näissä korkeuksissa tää tekeminen on jonninverran raskaanpaa, voi perse.
Ai tonne? Kyllä Kiitos!
No, hiihtäessä kone kuitenkin lämpeni ja hetken kuluttua pönötettiin lähellä lippaa josta alas kurkkiessa avautui huikean näköinen leikkikenttä. Vähän jyrkempää kulmaa tänään. Lumen vyöryherkkyys testattiin ”sahaamalla” tosta lumilipasta tukevan kokoinen palanen joka sitten putosi ja pyöri alaspäin, ei vyöryä, good to go. Kaikenlaista.
Tässä kohtaa ymmärtää että täähän on ihan kivaa touhuu.. elämä.
Lasku alkoi tällä reitillä astetta jyrkemmällä seinämällä. Tarkkuutta vaadittiin tietenkin vauhdin säätelyn kanssa, mutta myös sieltä täältä pilkottavien kivien suhteen. Ei siinä, ettei täällä lunta olisi, mutta tuppaa pysymään huonosti paikallaan tätä jyrkkyysluokkaa olevissa mäissä. Lumi oli vielä sopivan pehmeää ja alun jyrkän jäkeen laskeminen olikin taas lempeetä kurvailua. Ihan mahtavaa. Laskiessa saattoi ihailla huikeita vuorimaisemia. Kokonaisuutena Kobin lasku oli varmasti kolmatta kilometriä pitkä, ja korkeuseroa kertyi kilsa. Matkalla nähtiin jopa vesiputous. Reitti päättyi sitten näppärästi tielle, jossa kyyti odottikin jo uutta kierrosta varten.
Varmuudella voin sanoa että en koskaan oo lumilaudalla näin siistejä laskuja tehnyt. UUDESTAAN!
Nää freeride -päivän lyhykäiset hiihdot oli loppupeleissä sitten kuitenkin ihan kivoja.
Tällainen Freeride -päivä oli loistava vaihtoehto siinä vaiheessa kun perseessä ja reisissä ei ollut enää voimaa hiihtää ite ylös. Jos näitä nyt jotenkin vertailis, freeride vai skitouring? allekirjoittanut valitsisi molemmat. Freeride -tyylillä laskumetrejä kerryttää päivään helposti enemmän. Luonnon ystävänä pidän kuitenkin myös tuosta vaeltamisesta ja hiljaisuudesta, omasta rauhasta, jonka saavuttaa mielestäni vaan tuolla etäämmällä laskettelukeskuksesta.
Uuden split-lumilaudan omistajana oon nyt tietenkin ihan tohkeissani. Tätäkin hankitaa oli pitänyt jostain kumman syystä miettii monta vuotta, ja olen nyt todella onnellinen että sain tän päätöksen tehtyä. Seuraava reissu onkin jo varattuna.
Siitä ehkä sitten joskus uudet tarinat.
Peukut Georgialle! Todella hyvää laskua ja asiallista ruokaa. Hintataso on todellakin budjetissa.