Ulkona nukkuu paremmin

Näin kesällä helle ja viileä kesäsää vaihtelevat, mutta pääpiirteissään ollaan koko ajan plussan puolella. Ilma on kuitenkin ehdottomasti sellainen, että kyllä kelpaa kuljeskella mailla ja mannuilla vaikka rinkka selässä maisemia ihaillen.

Tällä viikolla tarjoilemme laajan katselmuksen ulkona nukkumiseen ja kaikenlaiseen varusteeseen, mitä parhaimpien unien näkemiseen tarvitaan. Ulkoiluyöt saa erityisen mukavia piirteitä, kun kamppeet on kunnossa.


Telttoja takapihalle, tundralle tai vielä pidemmälle

Telttaa valitessa on keskeistä selvittää mm. seuraavat asiat:

• Kuinka monta ja minkä kokoista yöpyjää ja muuta lemmikkieläintä teltassa aikoo majoittua
• Kuinka paljon kamaa pitää mahtua mukaan / teltan suojaan
• Kuinka paljon teltta saa painaa, eli millaisia matkoja sen kanssa kuljetaan. Keskeistä on myöskin katsoa, kuinka paljon teltta vie rinkasta tilaa, jos se on retkeilyssäsi tärkeää.
• Millaisissa olosuhteissa meinasit teltassa yöpyä. Vaativiin olosuhteisiin kannattaa valita kunnon oloja kestävä majoite, kun taas sitten takapihalla (olettaen, että takapiha ei sijaitse napamantereella) telttailuun käy majoitteet, jotka on tarkoitettu perustekemiseen.

Yhtä kaikki, kaikkea löytyy, eli siittä vaan valkkaamaan. Telttojen pääsivulla on muuten aika hyvä valitsintyökalu, jossa voit sortata tätä runsaudenpaljoutta hinnan, painon, tuotemerkin ja henkilömäärän/telttatyypin mukaan.

Katso, jos et usko: Kaikki teltat ja huikean hieno telttavalitsin

Fjällräven Abisko Endurance 3
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Stany pro 3 osob‪»
Fjällräven
Abisko Endurance 3
944,90 €
3.03 kg
Ihned dostupné
(62)
MSR Hubba Hubba NX
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Stany pro 2 osob‪»
MSR
Hubba Hubba NX
437,30 €
1.75 kg
Ihned dostupné
(385)
Fjällräven Abisko Shape 3 trekking tent
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Stany pro 3 osob‪»
Fjällräven
Abisko Shape 3 trekking tent
798,90 €
2.56 kg
Ihned dostupné
(138)
Savotta Sauna Tent Stove
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Příslušenství‪»Kamna‪»
Savotta
Sauna Tent Stove
346,90 €
Ihned dostupné
(8)
Fjällräven Abisko Lite 2
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Stany pro 2 osob‪»
Fjällräven
Abisko Lite 2
639,00 €
2.07 kg
Ihned dostupné
(95)
Fjällräven Abisko Dome 3
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Stany pro 3 osob‪»
Fjällräven
Abisko Dome 3
929,90 €
3.68 kg
Ihned dostupné
(55)
Fjällräven Abisko View 2 Tent
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Stany pro 2 osob‪»
Fjällräven
Abisko View 2 Tent
699,00 €
2.7 kg
Ihned dostupné
(99)
Fjällräven Abisko Lite 1
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Stany pro 1 osob‪»
Fjällräven
Abisko Lite 1
569,00 €
1.65 kg
Ihned dostupné
(39)
Fjällräven Abisko Shape 2
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Stany pro 2 osob‪»
Fjällräven
Abisko Shape 2
699,00 €
2.32 kg
Ihned dostupné
(91)
Savotta Hiisi 4 Saunový stan
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Saunové stany‪»
Savotta
Hiisi 4 Saunový stan
679,00 €
Ihned dostupné
(9)
MSR Hubba Hubba LT 2P
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Stany pro 2 osob‪»
MSR
Hubba Hubba LT 2P
469,95 €
Ihned dostupné
(8)
Fjällräven Abisko Lite 3
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Stany pro 3 osob‪»
Fjällräven
Abisko Lite 3
699,90 €
2.22 kg
(50)

VALIKOIMAMME KAIKKI TELTAT


Majoite se on tämäkin

Ulkoilumedioiden myöntämiä palkintoja haalinut Hillebergin Bivanorak kehitettiin alunperin Ruotsin ilmavoimien piloteille selviytymisvarusteeksi. Jos tämä piloteille kelpaa, niin miksei myös innokkaille retkeilijöille: Innovatiivinen ja monikäyttöinen Bivanorak soveltuu melkein mihin outdoor-aktiviteettiin tahansa.

Tarkemmat tiedot, grammat ja muut speksit löydät tuotteen sivulta (klikaamalla alta) ja siellä on myös ihan ok hyvä esittelyvideo siitä, miksi tämä onkaan niin erinomainen kapistus.
Carinthia Micro Tent Plus
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Bivakovací vaky a nouzové přístřešky‪»
Carinthia
Micro Tent Plus
682,40 €
Ihned dostupné
(8)
Carinthia Observer Plus
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Bivakovací vaky a nouzové přístřešky‪»
Carinthia
Observer Plus
666,90 €
(32)
Carinthia Combat Bivy Bag
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Bivakovací vaky a nouzové přístřešky‪»
Carinthia
Combat Bivy Bag
442,10 €
(6)
Carinthia XP Two Plus
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Bivakovací vaky a nouzové přístřešky‪»
Carinthia
XP Two Plus
567,00 €
(13)
-6%
Bushcraft Spain Oilskin Cowboy Bedroll
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Bivakovací vaky a nouzové přístřešky‪»
Bushcraft Spain
Oilskin Cowboy Bedroll
Akční cena 301,24 €
Ihned dostupné
(2)
-15%
Bushmen Hideout Thermo Bivy Bag
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Bivakovací vaky a nouzové přístřešky‪»
Bushmen
Hideout Thermo Bivy Bag
Akční cena 63,75 - 71,55 €
Ihned dostupné
(8)
Rab Alpine Bivi
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Bivakovací vaky a nouzové přístřešky‪»
Rab
Alpine Bivi
339,90 €
Ihned dostupné
(5)
Carinthia Sleeping Bag Cover
Sporty‪»Turistika‪»Stany a přístřešky‪»Bivakovací vaky a nouzové přístřešky‪»
Carinthia
Sleeping Bag Cover
515,90 €
Ihned dostupné
(2)

Valikoimamme kaikki bivy-pussit


Makuupussi on tärkeä osa hyviä unia

Ikuisuuskysymys lienee se, että kummanko valitsee, untuvan vai keinokuidun. Noh, se ratkaisu on jokaisen itse tehtävä, mutta valinnan avuksi vähän asiaa molemmista näkökulmista:

Untuvatäytteessä
on paras lämpöarvo suhteessa painoon ja pakkauskokoon, mutta ainoastaan niin kauan, kun täyte pysyy kuivana. Jos untuvamakuupussi pääsee kastumaan, se kuivuu hitaasti.

Tekokuitutäytteinen
makuupussi pääsee samoihin lämpöarvoihin kuin untuvamakuupussi. Se säilyttää kosteana paremmin lämpönsä ja kuivuu untuvapussia nopeammin. Tekokuitupussi on kuitenkin painavampi ja kookkaampi.

Toinen keskeinen valintaperuste on mukavuuslämpötila.
Makuupussin mukavuuslämpötilalla tarkoitetaan sellaista lämpötilaa, jossa on mukava ja hyvä nukkua.

Makuupussien vertailemisen helpottamiseksi on kehitetty "Mukavan käytön lämpötilastandardi EN 13537". Sen avulla eri merkkisiä makuupusseja on helppo vertailla keskenään.

Yleensä mukavuuslämpötila on ilmoitettu lämpötila-alueena, jossa makuupussia on miellyttävä käyttää - esim. "+3 ... +20 ℃" tarkoittaa, että makuupussia on miellyttävä käyttää kun lämpötila on vähintään +3 ℃ ja enintään +20 ℃. Jos makuupussille on ilmoitettu vain yksi lämpötila, se on pienin eli kylmin mukavuuslämpötila.

Extreme-lämpötilallatarkoitetaan sellaista lämpötilaa jossa ihminen saattaa vielä selviytyä hengissä. Extreme-lämpötilaa ei missään nimessä tule käyttää ohjenuorana siitä, että missä lämpötilassa pussia voi käyttää retkeilymielessä.

Kannattaa huomioida, että arvot ovat ohjeellisia, koska eri ihmisillä on erilaiset lämpömukavuusalueet.
Carinthia Defence 4
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Spací pytle‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
Defence 4
188,00 - 198,00 €
Ihned dostupné
(468)
Carinthia Defence 6, L/200cm
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Spací pytle‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
Defence 6, L/200cm
205,80 €
(116)
Therm-a-Rest Questar 20F / -6C
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Spací pytle‪»Třísezónní spací pytle‪»
Therm-a-Rest
Questar 20F / -6C
269,90 - 309,90 €
Ihned dostupné
(42)
Big Agnes King Solomon 20°F/-7°C Double Wide
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Spací pytle‪»Třísezónní spací pytle‪»
Big Agnes
King Solomon 20°F/-7°C Double Wide
449,90 €
Ihned dostupné
(14)
Carinthia Defence 1 Top
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Spací pytle‪»Letní spací pytle‪»
Carinthia
Defence 1 Top
127,90 - 133,90 €
Ihned dostupné
(236)
Carinthia Tropen
Buy It For Life™
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Spací pytle‪»Letní spací pytle‪»
Carinthia
Tropen
144,00 - 154,00 €
Ihned dostupné
(167)
Rab Expedition 1200 Down Sleeping Bag
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Spací pytle‪»Winter sleeping bags‪»
Rab
Expedition 1200 Down Sleeping Bag
999,90 €
Ihned dostupné
(10)
Rab Ascent -12C / 10F
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Spací pytle‪»Třísezónní spací pytle‪»
Rab
Ascent -12C / 10F
335,90 - 365,90 €
Ihned dostupné
(1)
Carinthia Defence 4, Multicam
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Spací pytle‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
Defence 4, Multicam
234,00 - 244,00 €
Ihned dostupné
(28)
Carinthia Survival One
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Spací pytle‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
Survival One
273,50 €
Ihned dostupné
(33)
Rab Andes Infinium 1000
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Spací pytle‪»Winter sleeping bags‪»
Rab
Andes Infinium 1000
899,90 €
Ihned dostupné
(5)
-18%
Nemo Sonic Down Mummy Sleeping Bag -20
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Spací pytle‪»Winter sleeping bags‪»
Nemo
Sonic Down Mummy Sleeping Bag -20
Akční cena 633,11 €
Ihned dostupné
(6)
Valikoimamme kaikki makuupussit ja makuupussien valintatyökalu

Älä unohda makuualustaa.

Parhaimmastakaan makuupussista tai majoitteesta ei voi saada täysiä tehoja irti, jos makuualusta on hyödytön ja huono. Siksipä myös siihen kannattaa keskittyä ja miettiä, millainen alusta olisi itselle se paras. Vaahtomuovi vai ilmatäytteinen? Kuinka paksu? ja tietenkin se, että millaiseen kokoon sen saa pakattua.

Ilmatäytteisistä makuualustoista
löydät ihan perus ilmatäytteiset alustat, kuin myös alustat, joissa on ilman lisäksi myös muuta täytettä tukena ja lisäeristeenä, esim tekokuitua tai untuvaa.

Solurakenteiset alustat
taas ovat siitä hyviä, että ne eivät ole niin herkkiä puhkoontumiselle ja näin ollen huomattavasti huoltovapaampia.
Big Agnes Rapide SL Insulated Tent Floor Pad
Sporty‪»Turistika‪»Podložky na spaní‪»Nafukovací‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Tent Floor Pad
239,90 €
Ihned dostupné
(52)
-22%
Sea to Summit Ether Light XR
Sporty‪»Turistika‪»Podložky na spaní‪»Nafukovací‪»
Sea to Summit
Ether Light XR
Akční cena 155,92 - 176,20 €
Ihned dostupné
(40)
Big Agnes Rapide SL Insulated Wide Long
Sporty‪»Turistika‪»Podložky na spaní‪»Nafukovací‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Long
159,90 €
Ihned dostupné
(119)
Big Agnes Rapide SL Insulated Wide Regular
Sporty‪»Turistika‪»Podložky na spaní‪»Nafukovací‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Regular
159,90 €
Ihned dostupné
(96)
-19%
Nemo Tensor Extreme Conditions
Sporty‪»Turistika‪»Podložky na spaní‪»Nafukovací‪»
Nemo
Tensor Extreme Conditions
Akční cena 235,89 - 259,29 €
Ihned dostupné
(24)
Od -17%
Nemo Tensor All Season
Sporty‪»Turistika‪»Podložky na spaní‪»Nafukovací‪»
Nemo
Tensor All Season
Akční cena 191,26 - 230,26 €
Ihned dostupné
(59)
Big Agnes Rapide SL Insulated Double Wide
Sporty‪»Turistika‪»Podložky na spaní‪»Nafukovací‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Double Wide
254,90 €
Ihned dostupné
(31)
Savotta FDF Sleeping Pad
Sporty‪»Turistika‪»Podložky na spaní‪»Foam‪»
Savotta
FDF Sleeping Pad
64,90 €
Ihned dostupné
(327)
Big Agnes Rapide SL Insulated Regular
Sporty‪»Turistika‪»Podložky na spaní‪»Nafukovací‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Regular
136,90 €
Ihned dostupné
(56)
Big Agnes Rapide SL Insulated Long
Sporty‪»Turistika‪»Podložky na spaní‪»Nafukovací‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Long
136,90 €
Ihned dostupné
(21)
Rab Hypersphere 9.5
Sporty‪»Turistika‪»Podložky na spaní‪»Nafukovací‪»
Rab
Hypersphere 9.5
199,90 - 229,90 €
Ihned dostupné
(18)
Therm-a-Rest NeoLoft
Sporty‪»Turistika‪»Podložky na spaní‪»Nafukovací‪»
Therm-a-Rest
NeoLoft
215,90 - 235,90 €
Ihned dostupné
(15)


Valikoimamme kaikki makuualustat ja tyynyt

Tyyny kruunaa kokemuksen

Oi niitä aikoja, kun itse piti tyynyä yhdenlaisena turhakkeena retkellä. Vie muka liikaa tilaa. On turhamainen. Onneksi sitä on tullut järkiinsä: nyt tyyny on todellakin se varuste, joka etsitään pakkauskasaan heti ensimmäisenä. Nukkumiskokemus on jotain ihan muuta kuin ilman tyynyä tai makuupussin pussiin tungetut haisevat sukat ja kalsarit. Seuraavaan päivään herää virkeämpänä, paremmin levänneenä ja ilman omituisia niskajumeja. Ostakaa hyvät ihmiset itseänne miellyttävä tyyny: rohkea lupaus on, että nukkumiskokemuksenne paranee arviolta n. 100%.
-22%
Sea to Summit Aeros Premium Pillow
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Kempingové polštáře‪»Nafukovací‪»
Sea to Summit
Aeros Premium Pillow
Akční cena 33,46 - 37,36 €
Ihned dostupné
(29)
-22%
Cabeau Evolution X
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Kempingové polštáře‪»Polštáře na krk‪»
Cabeau
Evolution X
Akční cena 52,96 €
Ihned dostupné
(5)
Carinthia Travel Pillow
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Kempingové polštáře‪»Classic Pillows‪»
Carinthia
Travel Pillow
21,90 - 37,90 €
Ihned dostupné
(97)
Exped Down Pillow M
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Kempingové polštáře‪»Nafukovací‪»
Exped
Down Pillow M
58,30 €
Ihned dostupné
(80)
-22%
Sea to Summit Aeros UltraLight Pillow
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Kempingové polštáře‪»Nafukovací‪»
Sea to Summit
Aeros UltraLight Pillow
Akční cena 27,22 €
Ihned dostupné
(13)
Therm-a-Rest Compressible Pillow Cinch
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Kempingové polštáře‪»Classic Pillows‪»
Therm-a-Rest
Compressible Pillow Cinch
29,90 - 39,90 €
Ihned dostupné
(51)
Valikoimamme kaikki tyynyt tyypeittäin

Paranna pussin käyttöikää & eristävyyttä

Sisälakanan käyttö makuupussin sisällä tuo merkittävää hyötyä erityisesti kylmillä keleillä, jolloin pussin saa pitämään lämpöä ihan uudella tavalla. Toisaalta myös pussin sisäpinta säilyy puhtaampana ja pidennät siinä mielessä käyttöikää, että pussia ei tarvitse olla yhtä usein pesemässä - sisälakanan huolto kun on niin paljon helpompaa kuin koko pussin. Valikoimassa on pääpiirteissään kahdenlaista materiaalia: puuvillaista ja silkkistä. Kummassa sinulle tulisi paremmin uni simmuun?
Talvikaudella kannattaa kokeilla myös järeämpiä lakanoita, joilla saat pimpattua hyvästä kolmen vuodenajan pussistasi ihan kelvollisen talviversion mukavaan retkeilyyn.

-19%
Cocoon MummyLiner Silkki, Mummy
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Vložky do spacáku‪»
Cocoon
MummyLiner Silkki, Mummy
Akční cena 73,15 - 88,75 €
(47)
-7%
Cocoon TravelSheet Silk
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Vložky do spacáku‪»
Cocoon
TravelSheet Silk
Akční cena 93,24 €
(49)
Carinthia Grizzly Liner
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Vložky do spacáku‪»
Carinthia
Grizzly Liner
80,80 €
Ihned dostupné
(58)
Carinthia Polycotton Liner
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Vložky do spacáku‪»
Carinthia
Polycotton Liner
69,90 €
Ihned dostupné
(11)
Carinthia Grizzly
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Vložky do spacáku‪»
Carinthia
Grizzly
89,90 €
Ihned dostupné
(7)
Big Agnes Alpha Direct Fleece Sleeping Bag Liner
Sporty‪»Turistika‪»Spací pytle atd‪»Vložky do spacáku‪»
Big Agnes
Alpha Direct Fleece Sleeping Bag Liner
164,90 €
Ihned dostupné
Valikoimamme sisäpussilakanat



Kauniita outdoor-unia vaan kaikille tasapuolisesti.
Hyvillä kamoilla on hyvä retkeillä, ja ihan parasta on laadukas, miellyttävä ja virkistävä arjen pyörteistä palauttava vapaa-aika.

Tervetuloa verkkokauppaan tai myymäläämme Helsingin Konalaan hypistelemään virtuaalisesti tai livenä näitä fantastisia tuotteita. Olemme avoinna arkisin klo 10-20, lauantaisin klo 10-18 ja sunnuntaisin klo 12-18. Asiakaspalvelumme palvelee puhelimella ja sähköpostilla arkisin klo 9-18 ja lauantaisin klo 10-14.