Boulderointi Ahvenanmaalla


Lezení by Ilari H., 9.6.2021

Ahvenanmaa tarjoaa ulkokiipeilijälle maailmanluokan boulderit

Kun ulkoboulderoinnista innostuneilta kiipeilijöiltä kysytään maailman parhaita boulderointipaikkoja, tulevat yleensä ensimmäisenä mieleen esimerkiksi Ranskan Fountainebleau tai Yhdysvaltojen Hueco Tanks.

Bouldereiden perässä ei kuitenkaan tarvitse välttämättä lähteä merta edemmäs kalaan, sillä loistavia boulderointimahdollisuuksia löytyy myös kotoisalta Ahvenanmaalta. Varsinkin poikkeusolojen rajoittaessa matkustamista ulkomaille, tarjoavat Ahvenanmaan pohjoisosista löytyvät boulderit loistavan kohteen ulkokiipeilystä nauttiville ihmisille.

Tunnetuimmista kohteista Djupviksgrottorna eli tuttavallisemmin Grottan, South Grottan ja Soltuna sijaitsevat käytännössä kävelymatkan päässä toisistaan. Hieman erillään muista kohteista ovat vielä Kasviken sekä merelle avautuva Fågelberget. Lisäksi Ahvenanmaan pohjoisosissa sijaitsevat myös Gunnarsklint, Bossvik sekä Uusi Kasviken. Yhteensä tarjolla on satoja boulder-ongelmia, joista riittää kiivettävää vaikka koko kesälomaksi.

Ahvenanmaan parhaat boulderit

Ahvenanmaalla riittää kiivettävää kaiken tasoisille kiipeilijöille, aina vasta-alkajille sopivista greidien 3-4 bouldereista ylöspäin. Haaste ei taatusti lopu kesken, sillä viimeistään Fågelbergetiltä löytyvä 8B+-greidin Living the Dream haastaa jopa taitavimmat ammattilaistason kiipeilijät.

Ääripäiden väliin mahtuu useita loistavia boulder-ongelmia, joista mainitsemisen arvoisia ovat esimerkiksi Grottanin Martikainen (6C+) ja Voodoo (7A), Fågelbergetin Puerto Rico (6C), Kasvikenin Game Over (7C) sekä South Grottanin Maneater (7A), Het Potatis (6A) ja 3 kaveria (6B).

Jo ennestään kattavan bouldervalikoiman lisäksi Ahvenanmaalle avataan jatkuvasti uusia linjoja ja jopa kokonaisia sektoreita. Näin kiivettävä ei taatusti lopu kesken edes innokkaimmilta kivien halaajilta. Ahvenanmaan topot löytyvät kootusti 27Cragsista.

Muista kiipeilijän etiketti

Ahvenanmaalle matkaavan kiipeilijän kannattaa muistaa, etteivät jokamiehenoikeudet päde Ahvenanmaalla. Kiipeilykohteiden access-tiedot kannattaa lukea tarkkaan, jotta sopuisa eläminen maanomistajien kanssa ja sen myötä kiipeily Ahvenanmaalla voi jatkua myös tulevaisuudessa.

Maastossa mankasta jäävät jäljet tulee harjata pois kalliosta kiipeilyn jälkeen mahdollisimman tarkasti ja kaikki mahdolliset roskat tulee aina kerätä pois luonnosta.

Hyvät varusteet tekevät kiipeilystä entistä hauskempaa

Ennen matkaa Ahvenanmaalle kannattaa miettiä, olisiko omissa varusteissa täydentämisen tai päivittämisen varaa.

Olennaisena osana boulder-päiviin tarvitsee tietysti runsaasti magnesiumia, ja sen säilyttämiseen mankkapussin. Mukaan kannattaa ottaa myös harja otteiden ja mankkajälkien putsaamista varten.

Magnezium
Sporty‪»Lezení‪»Magnezium a magnéziové pytlíky‪»
Magnezium
Tašky
Sporty‪»Lezení‪»Magnezium a magnéziové pytlíky‪»
Tašky
Kartáče
Sporty‪»Lezení‪»Magnezium a magnéziové pytlíky‪»
Kartáče
Láhve
Sporty‪»Turistika‪»Kuchyňské nádobí‪»
Láhve (shakery...)

Ahvenanmaan haastavat boulderit voivat muuttua hieman helpommiksi oikeanlaisilla kiipeilykengillä – esimerkiksi FiveTenin Anasazit, La Sportivan Katanat tai Tenayan Mundakat ovat hyviä ja suosittuja vaihtoehtoja vaativaankin kiipeilyyn.

-20%
La Sportiva G-Summit
Sporty‪»Lezení‪»Lezečky‪»Boty na ledolezení‪»
La Sportiva G-Summit
Kampaňová cena 663,92 €
Dostupné skladem
(4)
-14%
Scarpa Drago LV
Sporty‪»Lezení‪»Lezečky‪»Na suchý zip‪»
Scarpa Drago LV
Kampaňová cena 146,36 €
Dostupné skladem
(26)
-12%
La Sportiva Skwama
Sporty‪»Lezení‪»Lezečky‪»Na suchý zip‪»
La Sportiva Skwama
Kampaňová cena 131,22 €
Dostupné skladem
(100)
-10%
La Sportiva Nepal Cube GTX
Sporty‪»Lezení‪»Lezečky‪»Boty na ledolezení‪»
La Sportiva Nepal Cube GTX
Kampaňová cena 439,43 €
Dostupné skladem
(18)

Ahvenanmaalla muun muassa Fågelberget vaatii kohtuullisen pitkän lähestymisen, jolloin myös laadukkaisen lähestymiskenkien ottaminen mukaan on hyvinkin perusteltua. Jotta kaikki varusteet ja eväät saa kuljetettua kiipeilypaikalle, kannattaa ne pakata Osprey Mutantin kaltaiseen laadukkaaseen kiipeilyreppuun.

Nástupovky
Sporty‪»Outdoorové aktivity‪»Boty‪»
Nástupovky
Lezecké batohy
Sporty‪»Turistika‪»Batohy a tašky‪»Batohy‪»
Lezecké batohy

Kiipeilyn turvallisuuden takaamiseksi on syytä ottaa mukaan tarpeeksi monta pädiä. Esimerkiksi Black Diamondin Mondo on monien kiipeilijöiden suosima vaihtoehto paksusta ja suurikokoisesta pädistä, joka suojelee korkeiltakin pudotuksilta. Hieman pienikokoisempaa pädiä etsivälle hyvä vaihtoehto on esimerkiksi Black Diamondin Drop Zone.

-13%
Ocún Incubator FTS
Sporty‪»Lezení‪»Bouldermatky‪»
Ocún Incubator FTS
Kampaňová cena 418,29 €
Dostupné skladem
(1)
Black Diamond Circuit Crash Pad
Sporty‪»Lezení‪»Bouldermatky‪»
Black Diamond Circuit Crash Pad
125,00 €
Dostupné skladem
(13)
-26%
Mammut Slam Pad
Sporty‪»Lezení‪»Bouldermatky‪»
Mammut Slam Pad
Kampaňová cena 199,90 €
120 x 100 x 10 cm
Dostupné skladem
(6)
-13%
Ocún Dominator FTS
Sporty‪»Lezení‪»Bouldermatky‪»
Ocún Dominator FTS
Kampaňová cena 305,00 €
Dostupné skladem

Mohlo by vás zajímat také

This Season’s Autumn Collection Highlights

Finally, the best time of the year is here! Nordic nature is at its most stunning right now, as the landscape is painted in vibrant autumn colors. The right gear is half the enjoyment, so we’ve gathered our experts’ top picks for a successful season on this page. Until Sunday, O...

Guide to choosing a Petzl headlamp: find the best model for your needs

Petzl is known for its high-quality headlamps, designed for a variety of activities. With numerous models available, selecting the right one can be overwhelming. To simplify your decision, we have collaborated with Petzl to create an overview of the most popular models at Varuste...

Guide to choosing a Petzl climbing helmet: Find the perfect model for your needs.

In co-operation with Petzl Petzl is renowned for its high-quality climbing helmets that provide protection and comfort across various climbing disciplines. Below is a summary of five popular Petzl models and their suitability for different activities:​ Petzl Boreo A versatile h...