Koira on erinomainen vaelluskumppani niin pikaisilla päiväretkillä kuin pidemmillä usean yön vaelluksillakin. Varustautumalla retkeen huolella ennakkoon voi koiran kanssa nauttia luonnosta ympäri vuoden.
Päiväretkillä liikkeelle
Vaellusharrastus koiran kanssa on usein järkevää aloittaa lyhyemmistä päiväretkistä. Varsinkin mikäli koiran ulkoilutus tapahtuu pääsääntöisesti kaupungissa, on hyvä, että sekä koira että ihminen saavat totutella luonnossa liikkumiseen matalalla kynnyksellä.
Muutaman kilometrin mittaisilla päiväretkillä voi testata, kuinka koiran kunto ja terveys riittävät vaeltamiseen. Sopivia päiväretkikohteita löytyy kaikkialta Suomesta, ja halutessaan päiväretkeilyä voi kokeilla vaikkapa lähipoluilla. Esimerkiksi kävelyretki läheiselle kodalle tai laavulle ja takaisin tarjoaa mahdollisuuden makkaroista tai muusta retkieväästä ja luonnosta nauttimiselle sekä koiran että ihmisen näkökulmasta.
Päiväretkelle varusteiksi riittävät pääsääntöisesti kevyt ruoka- ja juomakuppi sekä tietysti itse eväs ja vesi, mukava panta tai valjaat sekä sopivan mittainen hihna. Mikäli luvassa on sateista tai kylmää keliä, voi koiralle pukea tarvittaessa myös oman takin tai haalarin. Lisäksi koiran jalkoja voi suojata suojatossujen avulla.
Спорт»Спорт с кучета»
Купички
Спорт»Спорт с кучета»
Яки
Спорт»Спорт с кучета»
Предпазни колани
Спорт»Спорт с кучета»
Кучешки каишки
Koiran kanssa yön yli vaellukselle
Kun vaellusta on kokeillut ensin päiväretkillä, voivat seuraavat retket kestää jo yön ylitse. Mikäli koiran aikoo ottaa mukaan telttaan, on hyvä idea kokeilla ja harjoitella teltassa koiran kanssa nukkumista vaikkapa omassa kotipihassa jo ennen vaellusta. Näin pääsee näkemään, kuinka rauhallisesti koira suostuu nukkumaan pienessä tilassa.
Vaihtoehtoisesti koira voi säätilasta ja sääskien ja muiden koiraa mahdollisesti vaivaavien hyönteisten määrästä riippuen nukkua myös teltan absidissa tai kokonaan ulkopuolella. Mikäli koiran kiinnittää yöksi esimerkiksi puuhun, tulee pitää huolta siitä, että koira ei pysty yön aikana järsimään hihnaa poikki ja että koira pääsee tarvittaessa juomaan vettä.
Vuodenaika ja koiran rodun ominaisuudet vaikuttavat siihen, millaisia varusteita pidemmille retkille kannattaa ottaa mukaan. Kylmällä kelillä erityisesti ohutturkkiset koirat kaipaavat ihmisen tavoin oman makuupussinsa ja -alustansa.
Спорт»Трекинг»
Палатки и палатки (спални чували и аварийни приюти, приюти и брезенти, Tree Tents and Hammocks, беседки...)
Спорт»Спорт с кучета»
Легла и спални чували
Спорт»Спорт с кучета»
Палта и гащеризони
Спорт»Спорт с кучета»
Обувки за кучета
Pidemmillä vaelluksilla tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että koira saa tarpeeksi vettä ja ruokaa. Nestetasapainoa voi ylläpitää helpommin sekoittamalla koiran ruokaan tavallista enemmän vettä. Mikäli lämpötila alkaa hipoa hellelukemia, tulee olla erityisen varovainen, ettei koira pääse läkähtymään tai saamaan lämpöhalvausta.
Pitkä- ja pehmeäkarvaisten koirien kanssa ennen talvivaellusta kannataa pitää mielessä, että tassujen pohjien karvaan saattaa kertyä kävelyä hankaloittavia lumipaakkuja. Lumen kertymistä tassuihin voi estää leikkaamalla tassukarvat lyhyiksi ja rasvaamalla tassujen pohjat tai käyttämällä suojatossuja.
Varusteiden pakkaaminen
Kun vaellukselle lähtee koiran kanssa, tulee mukaan tavallista enemmän tavaraa. Tällöin ihminen voi joutua ottamaan mukaan tavallista suuremman ja kantokykyisemmän rinkan. Myös koiran voi opettaa kantamaan omaa kevyttä reppuaan, johon voi pakata esimerkiksi koiran oman ruuan. Koiran repun istuvuus on yhtä tärkeää kuin rinkan istuvuus ihmisillä. Reppu kannattaa säätää huolellisesti ja tarkistaa säädöt tarpeen mukaan reissun päällä. Suositus on, ettei repun paino ylitä 25% koiran omasta painosta. Koiran totuttaminen reppun kantamiseen aloitetaan aina ilman painoja ja taakkaa voidaan lisätä vähitellen.
Спорт»Трекинг»Раници, раници, чанти»
Раници
Спорт»Спорт с кучета»
Дисаги за кучета
Спорт»Спорт с кучета»
Nutrition
Спорт»Трекинг»
Първа помощ и Лекарства
Varsinkin pidemmillä vaelluksilla tavallista ensiapupakkausta kannattaa täydentää koiran mahdollisesti tarvitsemilla lisäyksillä, kuten lääkkeillä, sidetarpeilla ja punkkipihdeillä.
Mikäli koiran kanssa liikkuu autolla, on autoon mahdollista hankkia koirahäkki tai muita matkustamista helpottavia lisävarusteita. Kesäkeleillä tulee kuitenkin muistaa, ettei koiraa saa jättää suljettuun autoon, sillä lämpötila autossa nousee hyvin nopeasti.
Аксесоари за коли за кучета
Minne koiran voi ottaa mukaan?
Suomessa koirien kanssa voi liikkua luonnossa pääsääntöisesti melko vapaasti, toki lakikirjaa ja muita ohjeita noudattaen sekä muita luonnossa liikkuvia ihmisiä ja itse luontoa kunnioittaen.
Esimerkiksi kansallispuistoissa koiran tulee pysyä kytkettynä vuoden ympäri. Rajoitus koskee myös hyvätapaisia koiria, joiden voisi olettaa pysyvän ihmisen rinnalla. Pitämällä koiran kytkettynä näytät samalla hyvää esimerkkiä muille ulkoilijoille.
Erityisesti poronhoitalueella on tärkeää, ettei koira pääse vahingossakaan ajamaan takaa poroja. Myös sellainen koira, joka ei tavallisesti välitä muiden eläimien jahtaamisesta, saattaa innostua porojen paimentamisesta.
Tarkempaa tietoa koiran kanssa luonnossa liikkumisesta löytyy esimerkiksi Metsähallituksen ylläpitämältä
Luontoon.fi-sivustolta. Samasta paikasta voi tarkistaa, onko suunnitellussa retkikohteessa joitain koiriin liittyviä rajoituksia tai asioita. Esimerkiksi autio-, vuokra-, ja varaustupien kohdalla säännöt voivat vaihdella, vaikka koirat ovatkin pääsääntöisesti tervetulleita tupiin niitä käyttävien ihmisten suostumuksella.
Lisäksi Lapissa liikuttaessa tulee ottaa huomioon, että valtion rajojen ylittämiseen liittyy erityisiä rajoituksia kun mukana on koira. Säädöksiin voi tutustua esimerkiksi
Ruokaviraston sivustolla.
Може също да се интересувате от
Heat Experience – Warmth from the North
Heat Experience brings warmth exactly where it's needed most.
Founded in Norway in 2016, Heat Experience is dedicated to designing and manufacturing battery-heated clothing and accessories that keep users warm even in Arctic conditions. Whether you're ice fishing, in a hockey are...
How to choose the right Fjällräven backpack
Selecting the right backpack is key to comfortable and efficient outdoor adventures. Here's a quick overview of Fjällräven's most popular backpack series to help you find the perfect companion for your journeys:
Kajka Series
Best for: Long hikes, even with heavier loads.
Featu...
Shell layers – breathable protection against the weather
In collaboration with RAB
Shell garments are essential gear for outdoor enthusiasts, providing protection from rain and wind while maintaining breathability during active use. In this article, we will cover the types of shell jackets, seam sealing techniques, and important techn...