CocoVi Nokkosjauhe 100g

Nokkonen on monivuotinen ruoho, joka kasvaa yleisenä koko Suomessa aivan pohjoisempia osia lukuunottamatta. Se kasvaa asutulla alueella, teiden varsilla, lehdoissa ja muilla runsasravinteisilla paikoilla. Nokkosesta tunnetaan Suomessa kaksi erillistä lajia: nokkonen (Urtica dioica) ja rautanokkonen eli polttiainen (Urtica urens). Rautanokkonen polttaa kipakammin kuin yleisempi nokkonen. Se on melko harvinainen vanhan asutuksen seuralainen ja eroaa tavallisesta nokkosesta lyhyempien ja tylpempien lehtiensä perusteella. Pohjois- ja Sisä-Suomen lehdoissa kasvaa nokkosen alalaji pohjannokkonen (Urtica dioica subsp. sondenii), jossa on vain yksittäisiä poltinkarvoja. Poltinkarvat ovat kuin pieniä ruiskuneuloja: karvan muodostaa pii- ja kalkkiseinäinen pitkä solu, joka päättyy pallomaiseen nystyrään. Nystyrän alapuolelta poltinkarva katkeaa pienestäkin kosketuksesta, ja katkennut kärki tunkeutuu ihoon ja solun myrkkyaine vapautuu. Nokkonen on hyvin monikäyttöinen. Alunperin nokkonen on ollut kuitukasvi, jota on viljelty paikoitellen Euroopassa 1800-luvulle saakka, jolloin puuvilla syrjäytti sen. Siitä on hyödynnetty varren pitkät ja sileät kuidut, joista on tehty mm. alus- ja liinavaatteita sekä säkkejä. Verkkojen solmimiseen nokkoskuituja on käytetty jo kivikaudella. Nokkosen käyttö ravinto- ja rohtokasvina on myös ollut erittäin monipuolista. Nokkosen juuret, versot, lehdet ja siemenet (eri osin) sisältävät klorofylli a:ta ja b:tä, vitamiini A, B1, B2, B6, C,E, K1, ubikinonia, eteeristä öljyä, lesitiiniä, rautaa, kalsiumia, kaliumia, piitä, seleeniä, rikkiä, magnesiumia, mangaania, sinkkiä, kromia, ja proteenia. Poltinkarvoissa on asetyylikolinia, histamiinia, serotoniinia, muurahaishappoa, foolihappoa, pantoteenihappoa, biotiinia, koliinia. Kukissa on flavonoideja, juuressa beetasitosterolia. Nokkonen sisältää runsaasti useita vitamiineja (A, C, E, K, B1, B2, B3, foolihappo), kivennäisaineita (kalsium, kalium, magnesium, mangaani, rauta, sinkki), flavonoideja, klorofylliä eli lehtivihreää sekä runsaasti erilaisia elimistölle tärkeitä happoja.

Nokkonen on myös rohdoskasvi. Rohdokseksi kerättävä nokkonen on parhaimmillaan kukkivana. Nokkosen juuret kerätään aikaisin kesällä tai myöhään syksyllä. Ennen nokkonen kelpuutettiin rohdoksi lähes joka vaivaan. Sitä on käytetty mm. kihdissä, ihottumissa, halvauksissa ja tulehdussairauksissa. Suomessa on tunnettu nokkossaunan lääkitsevät vaikutukset. Potilaan iho on voideltu ja sen jälkeen häntä on vihdottu kuivatulla nokkoskimpulla. Tätä on käytetty parannuskeinona mm. angiinan jälkitautina tulleeseen niveltulehdukseen. Nokkospiiskaus synnytti rakkuloita, jotka voideltiin vaseliinilla ja kiedottiin villahuiviin. Nokkonen sopii hyvin anemian hoitoon, lisäämään virtsaneritystä, stimuloimaan munuaisten toimintaa ja poistamaan virtsahappoja. Nokkosta on käytetty tukihoitona virtsateiden tulehdusten yhteydessä lisäämään virtsateiden huuhtelua. Sillä on myös edullinen vaikutus eturauhasen liikakasvussa. Reumaattisiin sairauksiin nokkosta on käytetty hoitona sekä sisäisesti että ulkoisesti. Nokkonen alentaa verensokeria, tasaa verenpainetta ja edistää suoliston toimintaa. Se myös lisää imettävien äitien maidoneritystä. Nokkosta pidetään kaikin tavoin terveellisenä, vahvistavana ja vastustuskykyä lisäävänä kasvina. Nokkosen siemeniä on käytetty potenssirohtona.

Ulkoisesti käytettynä nokkonen lisää ihon pintaverenkiertoa. Lehdistä puserrettua mehua tai juurista keitettyä teetä on käytetty ulkoisesti erilaisiin ihovaivoihin ja peräpukamiin. Nokkostee ja -kylvyt sopivat ihottuman ja ihon hilseilyn hoitoon. Pumpuliin imeytettyä nokkosen puristemehua on käytetty tyrehdyttämään nenäverenvuotoa.

Nokkosta ei suositella henkilöille, jotka kärsivät sydämen tai munuaisten vajaatoiminnasta ja siitä johtuvasta turvotuksesta.

Käyttö: Lisää muhennoksiin tai paistoksiin, käytä teessä ja smoothiejuomissa.

Säilytys: Huoneenlämmössä, ilmatiiviissä rasiassa, valolta suojassa.

Alkuperämaa: Suomi